1. HARMAUDESTA

Olen vuoteni valinnut;
Kaipuuni kätkenyt
Haaleiden sävyjen alle
Aatokset haudannut syvälle
Niiden usvaisiin pyörteisiin
Joista nyt kohoaa
Vanha vaimea vaierrus huutaen
Maalaamaan mieleni maiseman

"Et enää loista;
Olet himmennyt
Kuin varjo harmauteen
Et voine nousta
Ennen kuin olet repinyt
Irti tuon olemuksen
Joka luontosi tappaa
Kalvaa viimeiseen henkäykseen
Ja samalla väittää
Vielä hetkien odottavan"

Niin hiipunut leimu
Kuin jo hiiltynyt ois
Kerran juoksen vielä
Kerran voin kurkottaa
Korret lakastuneet vievät
Minut aamun valkeaan
Sen noustessa tunnen
Jonkin pois lipuvan

Tämä multa käskee luovuttamaan
Viimeiset maallisen järkeni rippeet
"Tapasi elää syö sinut sisältä päin
Et voi antaa sen saada sinua taas"


2. Jälkemme

herää, uusi tieni, veräjä avaa
Uudeksi minut kohota
Miksi tiedän yhä sen vaivaavan
Sisimpääni reikää kalvavan
Nuo kaikki tummat tuntoni
Luulin jättäneeni taakseni
Haudanneeni menneeseen

Jälkemme tästä maasta polveutuu
Kasvaa, vaan ei taivaalta laskeudu
Kateudesta muurimme kohoaa
Pelosta tulevankin yrittää omistaa

Tuomittu on meidät tähän luontoon syntymään
Sen osana luonnottomina elämään
Kaikessa tyyneydessä kastettu hyväksymään
Ettei muuta olekaan

Näytä, ihminen nyt osoita
Joka ensimmäisen sanansa
Lausumaan pystyy muutenkin
Kuin toisten määrittämiä
Merkityksiä käyttäen

Jälkemme tästä maasta polveutuu
Kasvaa, vaan ei taivaalta laskeudu
Kateudesta muurimme kohoaa
Pelosta tulevankin yrittää omistaa

Katkerana odotan
Hajottaa halajan
Sytyttää palamaan
Rakentaa uudelleen
Siksi itseäni vihaan
Sillä olen voimaton
Vapaanakin kahliudun
Kun en osaa muutakaan


3. ITSETÖN

Kaukana vainajaloilta odotan sen pysyvän
Vielä poissa vainioilta ikiunien

Vaan on tahtoni taittava
Pyytävää kättäni kaihtava
Johdattaa syvemmälle, näyttää mitä on
Olla itsetön

Kapenee vain entisestään vähäisen mieleni tie
Sen kaista on pimeä, vinokin lie
En tiedä miksi tai minne se minut vie
Enkä haluakaan

Vaan on tahtoni taittava
Pyytävää kättäni kaihtava
Johdattaa syvemmälle, näyttää mitä on
Olla itsetön
Kuule pyyntöni, kuuntele sanani
Vaihdan suuntaani
Jos vain pysyt vielä luonani

Ja jos näillä
Askelmilla matalilla, alaisilla aatoksilla
Luonnon annan myöden antaa
Sinut kantaa saavat Tuonen tupiin

Täältä näkee vain niin kovin vähän
Helpompaa oisi tyytyä ja jäädä tähän
Istua ja kuvitella suuret tarinansa
Joissa olla tänään, huominen on ansa
Sen paino riistää ja hengiltä päästää
Kaiken sille vieraan ja sitä vierastavan
Syyllinen olen jos tohdin taas
Kasvoni kääntää varjokuvista aurinkoon

Vaan on tahtoni taittava
Pyytävää kättäni kaihtava
Johdattaa syvemmälle, näyttää mitä on
Olla itsetön
Kuule pyyntöni, kuuntele sanani
Vaihdan suuntaani
Jos vain pysyt vielä luonani


4. SIELUNI VARJOSSA

Harvoinpa kohtaamme silmästä silmään
Sen, joka pimeyttämme heijastaa
Tuo yöpuoleni on kaikki, mitä pelkään
Ja mitä en voi minuksi tunnustaa
Vuolaana virtaavat vuosieni harmaat kuvat
Pahansuopuudellaan pakottavat sille avaamaan

Se puoleensa vetää, alentaa ja evää pääsyn
Muualle kuin olemuksensa huomaan
Siinä on väylä, ovi josta ei kuin kerran käydä
Suljen sen taas, mutta turhaan

Yhtenemme, mutta saa vain toinen meistä elää
Sirpaleissa seistä, mittelöissä noissa
Miehen, mielen pienen, mittana
Sieluni varjossa

Tiedän, kuinka vihaat maailmaa
Sen irvokasta harmoniaa
Unohda se nyt, olet myöhästynyt
Keskity siihen, kuinka hämärtyy
Kun tajuntamme rajat murtuvat
Eheytyäkseen uudelleen
Avartaakseen tilan valolle
Ilmalle hengitettävälle
Otetaan se vastaan, suljetaan se syvään
Ehkä kykenemme vielä itsekin hyvään

Yhtenemme, mutta saa vain toinen meistä elää
Toinen tunnistaa ja hyväksyä paikkansa
Sieluni varjossa

Harvoinpa kohtaamme silmästä silmään
Sen, joka pimeyttämme heijastaa
Tuo yöpuoleni on kaikki, mitä pelkään
Ja nyt en pelkää enää mitään
Vuolaana virtaavat vuosieni harmaat kuvat
Ja viimein olen valmis niitä kohti katsomaan


5. VAIPUNUT

Repivinä äänet riekkuvat
Siellä, missä kuljen, kanssani liikkuvat
Tullen aina hiljaisimpienkin valonhäivähdysten etehen

Yötön yö ja sen vanhojen rantojen
Kaarnakansa niitä yksin hallitsee
Ei huuliaan avaa, ei puhu, ei nuku, tämä suku
Valvoo vain ja vartioi
Kun joutuu hetki vaipuneen


6. YKSIN

Tässä päättyy se aika
Johon tänäänkin heräsin
Tässä rauhaisa tuuli veen
Saa rauhatta värisemään
Loittonevat vastarannan
Äänet kanssa illan
Joka kättään ojentaa
Odottaen

Aivan on ääneti
Vain heikko humina
Lehtien hento kahina
Täyttää hetken

Riisun tyyneyden iholta veden
Peitän sieluni peilit ja menen
Ja niin hitaasti alkavi
Kolea sijaansa petaamaan
Ympärilleni tunnen tuoneeni
Kylmyyden reunustamaa elämää

Vielä näen laskevaan päivään
Hylkään huoleni lähestyvään hämärään
Ennen kuin valkeneva koi ne noutaa
Ja ne ovat taas ainoina seuranani

Tunnen, kuinka vajoan
Minä katoan
Ei valo, ei varjo, minua seuraa
Ja niin jälleen nimeni löydän
Kun olen yksin

Joko voin hengittää
Pirstaleiset eilispäivät nuo hävittää?

Maailma takanani sulkee silmiään
Viimein jo kääntää katseensa pois
Uneeni äänettömään jättää huuhtomaan
Surkeuden pisarat viimeisetkin pois


7. HILJAISET RAUNIOT

Voisimme olla jossakin aivan muualla
Luomassa uusia uurteita
Koviksi poljettuihin maailmoihin

Työnsimme unohtumaan henkiemme häpeän
Jolta pyrimme välttymään
Kasvoimme mitättömään muistojemme hämärään
Jossa kuljimme etsien itsellemme suojaa

Kaipaan...
Kauemmas kuin suostun myöntämään

Voisimme kadota jonnekin
Etäämmälle näiltä pihoilta taivaltaa
Aamujen odottamisesta kerrankin nauttimaan
Voisimme olla kuten
Tarkoituksenamme tunsimme alkujaankin olevan
Voisimme hiljentyä kuulemaan
Itsemme puolia joita aina keskityimme tukahduttamaan

Liian usein häpeä on
Sulkemassa sillat
Läsnä, kun teemme valinnat
Jotka meidät määrittävät
Hiljentyen, piiloutuen
Painuu liekki turhaan
Sillä niin kuin vannoo valan
Avulla vieraan kielen sanan
- ei sillä todellista merkitystä
Ole kenellekään

Kaipaan...
Kauemmas kuin suostun myöntämään
Tai enää pystyn näkemään

Heikommin loistamme jäljiltä jokaisen uuden kuun
Kulkekoon onnemme irvikuvajaistemme kanssa yhä rinnakkain
Jos ilta saapuu hautaamaan vuosiemme vääryydet
Haaveidemme hiljaisiin raunioihin lepoon