1. TAAKSE JÄÄ

(Instrumental)


2. HIIDEN TAIVAL

Kaukana järvein, on kaukana maa
Jolla sai karjani laiduntaa
Missä on tilani, missä se maa
Missä on kadonnut määränpää

Oi, miksi lähdinkään...
Miksi soi kello alakulon
Hävityksen ja tuhon
Miksi ette sitä kuule
Niin kuin minä kuulen

Elämäni malja tyhjenee
Mutta se en ole minä joka siitä juo

Mikä on uskonne, mikä sen syy
Ainako vaaditaan, että joku uhrautuu
Löydänkö elämän, löydänkö tien
Joka ikonin luota vapauteen vie

Vielä Hiitelään mieli haikaillen
Otin ensimmäisen askeleen

Ilman kirpeän
Sisääni särvin
Olon pirteän
Hukkaan tiellä ikävän

Luulin...
Ansainneeni elämäni,
Antaneeni omistani

Roihuaa liekki vihan taulan
Ja tämän kaunan vielä isken
Läpi härkänne kaulan

Sekö on teille hiljentymistä
Että taivoon asti palkeet pauhaa
Silläkö haudan rauha taataan
Että torni kivinen hurjana huutaa

Sellainenko on teille viisas mies
Joka pahuutta näkee siellä missä ei ole
Sellaistako on teille rakkaus
Että maailmalta silmänsä sulkee

Elämänne malja tyhjenee
Enkä se ole minä joka siitä juo

Pitkin askelin harppoen
Varoen mäeltä mäelle
Maa allani jo vajoten
Hyiseen syliin mereni käyn


3. UKKONEN

Ammoisen päivän raunioilla
Ryömii kansa riutunut
Sen murtuneilla reunahilla
Meitä katson ja häpeän

Vainko taivaamme liekki valaisee
Meitä täällä kadossa
Eksyneiden kurjassa talossa

Vieläkö jaksaa tuo liekkimme nousta
Lyödä halki aikojen
Ja hirttää harhan paimenen

Synnin peiton alla
Karuimmalla kukkulalla
Täällä itkette tulevaa
Viimeisellä atrialla
Eloanne säälimällä
Vain juoksette kohti kuolemaa

Tämäkö muka on
Elomme ainohon totuus

Oi, Ukko, ilmojen herra
Mahtisi vielä näytä
Ja hautaa tuo hengen surma
Näiden eksyneiden turma

Jo nousen polviltani
Ja tunnen ruumiini
Jo avaan silmäni
Ja maistan vereni

Tänne sateeseen
Aina sieluni palaa
Vain maahan voin koskaan
Henkeni valaa


4. HARHAN LIEKKI

Edessäni sakeana
Vastassa väkevänä
Pilven poika petollinen
Sumuseinä suurenmoinen
Sisällensä houkuttelee
Povehensa vikittelee
Loiste aarnihautain yllä
Tuo valkea vaimeudessa

Vierii kivet, luisuu alta
On liekki kurja loitommalla
Oikean ja väärän kätkee
Verho tumma pahansuopa
Suuntana on aina harmaa
Alkaa eksyneen askel painaa
Pimeä jo mieltä vaivaa
Mistä tiedän olenko vainaa?

Ikiunen oveani
Kylmä käsi kolkuttavi
Saapi siellä oottaa turhaan
Kohtaloani vielä uhmaan

Polultani astun syrjään
Poikkean uudestaankin

Maa viettää alas
Tiedättehän...
Mielelläni seuraan
Kun harmaa vaihtuu siniseen
Tai mustaan
Mahdanko nähdä vieläkään?

Savisessa, hiekkaisessa
Rantasessa kivisessä
Vanha venho ystäväni...

Peili tuo pirstoutuvi
Ranta tuo kaikkoavi
Sumu tuo hälvenevi...

Vierestä katseellani
Toisaalta tuumillani
Juopuneena kuutamosta
Tolaltani auringosta
Seuraan tätä jumalatonta näytelmää


5. KAIVATUN UNI

Yöni hiljaisuus ja raskas huokaus
Enkä voi nukahtaa

Vajosin syvemmälle, hävisin pimeämmälle
Ajatukselle kuin koskaan
Katosin kauemmaksi, hajosin pienemmäksi
Olevaksi kuin koskaan

Pian kasvosi taas näkisin
Näen ne vaikka väkisin

Lämmin tuuli henkii uskoa tulevaan
Ja muistot kaukaiset olevaksi seisomaan
Vaan kun ei toivo olisi ehtinytkään itää
Eikä maailman laita voisi paikkaansa pitää

Silmäsi sameat eivät eteenpäin enää näe
Ruumiisi keveä vasten kovaa maata painava
Ihosi tunnoton, kylmä ja kalpea
Kadonnut mielesi Tuonen mustaama

Unohdit laulun, kadotit kaiken naurun
Huomassa petojen liian voimakkaiden
Verhotut valheet sisälläs palaa
Eikä harha milloinkaan haihtuisi pois

Ei mennyt enää koskaan saa
Kaltaistansa seuraajaa

Löydän vielä minäkin kodin kivisen
Kun pimeä luokseni hiipii ja häätää minut pois

Yöni hiljaisuus, upottava tyhjyys
En saa nukahtaa


6. LEHVÄIN VARJOON

Sade piiskaa metsän kattoa
Taivo iskee ilmoille loimua
Yhä vielä maistaa voit sen
Ilman savun katkuisen
Ja muistaa sanat niiden vieraiden:
Kuole pois, vihan lapsi

Enää vainko tuo
Pohjoinen taivas harmaha
Sinulle hymyilee

On pimeässä yksin nyt
Lehväin varjossa eksynyt
Voimaksi valjasta vihasi
Ja voit nähdä kotisi

Läpi ilman kolean tuon
Läpi mielesi synkimmän suon
Kuulet sen mitä sade tahdittaa
Ja tuuli johdattaa
Kutsun kaukaisen kaipaavan
Takaisin korven suojahan

Ja se vie sinut kokonaan
Ei viha kavalan
Sitä koskaan ottaa voi pois


7. PAKANAVERI

Ei ole aika menneiden haavoja
Vielä kaikissa parantanut

Kantautui siemen valheen alhaisen
Antautui viisaus ikiaikainen
Laskeutui varjo vierahan vihan
Saattamaan meidät pimeään

Vaan…
Ei ole aika menneiden paloa
Vielä kaikissa sammuttanut

Toiveita iäisyyden juova liian usein unohtaa
Kuka on se joka hänen paikkansa Tuonelasta lunastaa

Mihin on kaikki ylpeys
Pohjoinen veri
Täältä kaikonnut
Loppuunko vuotanut
Eikö kukaan enää
Juuriamme tunnusta
Perintöämme kunnioita
Vedä piikkiä lihasta

Kuka voisi näyttää tien takaisin
Laulaa säkeet ikiaikaiset
Sytyttää valheet palamaan
Repiä varjot pimeän

Tuntevatko poltteen, joka sisintäni jäytää
Kun taas maa hiljalleen jäätyy
Ja vain tuuli menneille ulvoo
Sille, minkä jätitte taa


8. ENSILUMI

(Instrumental)


9. IKUISEEN ILTAAN

Hämärä jo laskee verkkojaan
Sen tiedän, en pysty voittamaan
Yö, peto luokseni hiipii
Tänne jään, tähän jään makaamaan

Päättyi päivä paistamasta
Kaikkos valo taivahasta
Viilsi kylmä luihin asti
Lankes routa mielein ylle

Käsissä kuluvan talven
En enää jaksa juosta
Aamussa luvatun toivon
En enää jaksa seistä

Missä lie kulkee tieni nyt
Kun on aika hyljännyt
Eikä takana enää valo loista
Ei edessä, ei missään

Raasta, revi, nahkani luo
Tämä päivä ei lohtua tuo

Yksin saa peloissaan
Ahdistustaan teroittaa
Iskeä sillä omaan rautaan
Saattaa kärsivä hautaan

Päättyi päivä paistamasta
Kaikkos valo taivahasta
Viilsi kylmä luihin asti
Lankes routa mielein ylle

Käsissä kuluvan talven
En enää jaksa juosta
Aamussa luvatun toivon
En enää jaksa seistä

Jos vain joku voisi
Minutkin johdattaa
Päähän päivän
Yksinäisen viimeisen

Virta, jo vie
Minut pois


10. KUOLEVAN MAAN KULKIJA

Ei vahva väärästä kaadu
Ei mielensä vähästä kavahda
Heikon oli tuo murheen kieli
Teko, turma, elämä nurja

Eksyksissä vailla muutakaan taivallat
Tätä kurjaa matkaasi jatkat
Etkä halua ymmärtää niitä sanoja
Joita veljesi tuolta puolen huutavat

On eläväinkin silmä turta
Siitä miten kuoleman tulta
Taas poltettiin vailla muuta
Ajatusta kuin sokean kulta

Kulkemasi tie kuihtuu pois
Kuulemasi laulu vaipuu unhoon

Muassa ajatustesi virran
Velloo henki huomenen
Voisi se kurjuuden päättää
Eikä vain toivoa parempaa

Narskuu nietos painosta
Raskaan askelen
Tahdissa kalkkeen niin
Kolkon ja kaukaisen
Vielä hetken riittää
Valoa auringosta
Jota ei moni enää
Ole näkemässä

Siirtyykö vuoret näin katsellen?
Lakkaako paha lannistuen?

Kulkemasi tie kuihtuu pois
Kuulemasi laulu vaipuu unhoon

Muassa ajatustesi virran
Velloo henki huomenen
Kaiken sen jos kuulisit
Kaiken vain jos näkisit
Vierelle ylhäisten astuisit
Yli rajojen kulkisit
Mut on jo mielesi musta
Elosi vailla pelastusta

Väsyneenä vielä matkaasi kuljet
Väsyneenä matkaasi jota et omaksesi
Pysty ikinä tunnustamaan
Tällä tiellä kovimmalla jota ei
Jälkeesi enää kukaan käy


11. MUISTO

Huudon täyttämän
Ilman lopulta terä halkoo
Ainaista hiljaisuutta
Jälleen turhaan vannoo

Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu
Eron loppuun pimeän ja valon

Syliin tihenevän pimeyden
Laskee rakkaansa veren
Huomaan roudan lujan
Vaan ei silti koskaan voisi lähteä

Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu
Ristiriitaan murheen ja vihan

Vasten kovaa maata
Itkee hetken kuolon siemen
Kunnes varjoon viimein kulkee
Muttei koskaan voisi lähteä

Minne paeta edes voisi
Aina vain pelko tien tunsi
Ja kaikki, mikä eteenpäin ajaa
Yhä syvempään mielen valaa

Iäisyyden ajatus lipuu
Läpi ilon, läpi surun
Hallan huurtamien, elon piiskaamien
Silmien liekki hiipuu

Joen virtaan, ikuiseen iltaan
Kaikki lopulta vajoaa
Vellovaan pintaan, surun rauhaan
Katoaa