DISC 1

1. I

Talven tuulten teitä matkaa halki häpäistyn maiseman
Hän, joka kerran hyljättiin hangilla hyisen Pohjolan
Ikuiset arvet iholleen menneet vuodet on viiltäneet
Liian paljon yöt ja päivät maistoivat verta maljoistaan

Tulisija Tuonen koston yhä kytee kylmyydessä
Vanha viha varttunut on tuntemattoman tuvilla
Unta unohduksen uinuu laumojen massat majoissaan
Vieraasta verestä tulleen luokseen laskeneet luopiot

Kyltymätön jylhä kiihko lietsoo liekkinsä loimua
Vuosi vuodelta vahvempi polte pohjoisen kunnian
Varsin kauan vartonut on autuaan aika loppuaan
Liian pitkään laupeus, löyhkä hänen vieraanaan


2. II

Maan korvessa kulki tiensä kipu, kärsimys kannoillaan
Pimeän laakson polkuja pelko piinaten aatostaan
Houreineen yön huomaan hukkui, vaipui vainajaa vartomaan
Vailla opasta ontuen koruttomaan kuolemaansa

Ei sääliä, ei suopeutta, ei lunastajaa lupausten
Loisto ristin laskee hautaan lohduttomaan, loputtomaan

Epätoivo teki työnsä, syöpyi sisimpään eksyneen
Houreet horjumaan sai mielen, alistumaan ankeuteensa
Pahaenteisenä pimeys piiritti pelon piinaaman
Suotta etsi sokein silmin katseellan yhä Kristusta

Vain suunnaton viha valvoi, vaani vaivaista varjoistaan
Ei sääliä, ei suopeutta, rakkautta ristiin naulitun

Itke, lapsi Taivaan Isän, Herra on sinut hyljännyt
Siunaajasi sinut petti, houreesi sinut häpäisi
Ei Kristus kuolemallansa vienyt sinusta syntiä
Hän, herrasi, on hengetön, mitätön ja kuollut muisto

Ilman isääsi ikeesi liian raskas on raahata
Missä onkaan messiaasi kaivatessasi kaitsijaa
Varjele ei "vapahtaja" sinua työltä Saatanan

Ei sääliä, ei suopeutta, myötämieltä typerälle
Liha laupiaan on määrä murheineen maahan polkea

Ruhjottuna, ruoskittuna herraansa viimein herjaten
Hurmeen vuotaessa hankeen ymmärsi pyhän petoksen


3. III

Maaperä allani muistaa joka ainoan askeleen
Vanhan virren, nuoren vesan, kaiken kasvaneen kuolemaan
Niin suurena monet seisoi, vähätpä heistä välitit
Elämää hylkivän enteen, vanhuksen näit jo versossa

Kuten kuu vei eilispäivän historia syvään hautaan
Jätti aika jalkoihinsa jokaisen eilen eläneen
Lukemattomat lahot luut haurastuvat huomassasi
Kunnes tomu kätkee alleen hautaan hakatut nimensä

Merkityksettömät muistot ainoana aarteenansa
Katsot kuinka kaikki kulkee aarteen antaakseen sinulle
Hiljaa hiekka tuhkanharmaa peittää polun ajatusten
Loisto aarteen arvottoman illan hämätään häviää

Raskaat painot riippuvuuden jokaiseen päivään joutavaan
Mitätöntä mieltä kiehtoo, sakean myrkyn sekoittaa
Kadotukseen koottu kaikkeus pilkkaa taakkansa painoja
Polvillensa painunutta epätoivoa edessään

Tunnit ovat tulleet täyteen, päivä päivältä paenneet
Kalpeat uurteiset kasvot katkera kyynel kastelee
Elämän epäjumala sylistään syöksee pimeyteen
Tähän samaan synkkään paikkaan johdat lopulta jokaisen


4. IV

Ääreen ajan, ajatusten ulottuu tuo vihan usva
Pimeydestä pyyhkiäkseen taudinkantajien tahrat
Murhavainun valitulleen antaa tehtävän täyttämään
Koston välikappaleeksi kuolon voimalla varustaa

Ylemmyys tuon tuhovoiman rinnalla raihnaan kristityn
Vihan, vimman virkoamaan, kuvotuksen kumpuamaan
Otteessaan olevaan sieluun nostaa nöyryyttä pilkkaamaan

Julma tahto tuhontuojan meissä herännyt murskaamaan
Ristin kansalle niin rakkaan pyyteettömyyden pyhätön

Lähimmäisenrakkaudessa ryvettynyt ihmisraukka
Ylleen karsas ylenkatse likaiseen loukkoon lankeaa
Pyyteettömän palvelijan, arvottoman ja alhaisen
Ankean asuinsijansa nurkkiin vetäytyy nääntymään

Aina valpas murhavainu lepäämättä löyhkää seuraa
Usva hiipii huoneisiinsa, nurkkiin heikkoutta huokuviin
Aina ihmislihaan löytää voima varjoissa varttunut
Siunauksen suo arvoiselle, hautaan vie häpeällisen

Koston käsiemme kautta viha valitsi välittää
Meihin usva mahdin siitti hylkäämäänsä hävittämään
Tykö taudinkantajien viemme vitsauksen ja vainon
Tuomme täydellisen tuhon nielemään nöyrän kulkijan

Ilmiliekkeihin iskemme autioksi tehdyt talot
Kyynelsilminesi katso meitä, pimeyden mahtia
Karvaan tappiosi kasvot näet sinulle nauravan


5. V

Miettein niin malttamattomin täynnä vihaa ja tuhoa
Halveksuntaa heitä kohtaan, jotka Jumalaa palvovat
Inhossa ihmistä kohtaan ruumiin ja lihan luovutin
Rienaamaan ristin kantajaa, jokaista Jumalan orjaa

Missä vajaa mieli veisaa iätöntä itkuvirttään
Missä ihmismieli murtuu, kuolemanpelkoon kumartuu
Vein ihmiselon vitsauksen Sielunvihollisen varjoon
Kuolleen jumalan käsistä voiton lihasta lunastin

Ikipimeys paholaisen, valta ja voima voittajan
Edessä epäjumalan, mustan mahdin ja kunnian
Ihmisen isännän kielsin, palvelijoitaan pilkkasin
Jumalankuvan kukistin, voittajan vallan lunastin

Ei elämää, ei jumalaa, iätön on ihmistuska
Ei yhtäkään ylitseni valtakunnassa vitsauksen
Nämä talot, nämä tienoot kolkot ihmisen kulkea
Kotini, kadotukseni ikuisesti on oleva

Tuhatpäisen teuraskatraan laupeus on laumaksi tehnyt
Itseinho isäntänään nöyryyttänyt orjan osaan
Onneton on orjan osa, palvelijan ja palvojan
Orjamoraalin oppeihin kunniansa kadottaneen

Missä vajaa mieli veisaa iätöntä itkuvirttään
Epätoivoisena etsii mailleen mennyttä jumalaa
Missä ihmismieli murtuu, kuolemanpelkoon kumartuu
Siellä inhoni on siinnyt, siellä vitsauksemme viipyy

Tykönä tuhannen ruumiin murheisiinsa menehtyneen
Siellä siunaus meille suotu - valta, voima ja kunnia
Taantumuksen tuomat tarpeet, irvokas ihmiselämä
Heikkoudessaan, häpeässään kääntyy kadotuksen puoleen

Ei elämää, ei jumalaa, iätön on ihmistuska
Ei yhtäkään ylitseni valtakunnassa vitsauksen
Nämä talot, nämä tienoot kolkot ihmisen kulkea
Kotini, kadotukseni ikuisesti on oleva


DISC 2


1. VAJAAN MIELEN VAPAUDESTA

Kaunis katsoa ei ole olemusta olevaisen
Kumarrusta kuvottavan, palvelusta pienen mielen
Kansaa, joka kirkkaudessa, kirjoitetuissa kahleissa
Oman tahdon tappaneena toteuttaa toden tuhoa

Mädäntyneet miehenraadot raunioita rakentaneet
Valtakuntaan valtaa vailla vaillinaisna vajoavat
Kuolemattomuuden kaipuun taantumukseensa tukevat
Heikkoudelleen huoran työnä hautakummuilleen kantavat

Kuollut kukka kaltaistensa ketoon kovin kumaraiseen
Kuihtuneeksi kasvaneena - häpeä rinnalla honkien

Kaunis katsoa ei ole onnea oikeamielisen
Rappiota, raudan lailla ruostunutta viisautta
Hulluudestaan huvittuneen harhaanviedyn ja -johtajan
Kulkutaudin kylvämistä, rutollansa raiskaamista

Arvoitukseen ajattomaan ajan saattoon alistuneet
Syövereihin sielun köyhän totuudetta tukehtuneet
Vaatteet vahvan, viisaan miehen typeryyteen on tahrittu
Siunauksistaan sokaistunut valheisiinsa on vangittu

Oletpahan miesi mainen synnin tahdosta syntynyt
Miksi olet maasi myynyt hintaan homeisen öylätin?

Pedattuna pyhän porton vuode sairaassa sielussa
Vartoo hengen häpäisyä, toivon tuomista valheessa
Lailla suuren siunauksen loisen lihaansa laskevat
Loisen mieltä mädättävän tervetulleeks' toivottavat

Ruttokellon kutsumana kansa kerääntyy katveeseen
Pesän paimenen paiseisen läpikotaisin löyhkäävän

Kirous teille kaikki kansa kirkonkirjoihin kirjattu
Kulkemaan kuin rakkikoira kurja teidat on kastettu
Kirous teille, kauas teistä karkoitettu on kunnia
Kuolemaan kuin rakkikoira kurja teidät on kastettu


2. KUN LOINEN LIHASTA KANNETTLIN

Vuosien jälkeen vaelsin takaisin tutuille maille
Kartanoille, kammareihin tuhannen talven takaisiin
Nahkasiipein saattamana istuin ikiaikain ääreen
Kunnes sieluni kadotin saattajani siipein suojaan

Avaa synkkä syleilysi, varasta varjoon sieluni
Liekkisi lyö lävitseni - Todella, olen orjasi

Iltojen hurmeiseen helmaan kätkin kasvot kuolevaisen
Kirouksensa kannoiltani karkoitin kauas pimeyteen
Tunteet, ihmisyyden taakan kylmin kirouksin surmasin

Iholleni jääneet jäljet, arvet haavoiksi avasin
Lihaani yö valoi vallan ylitse vainaan valheiden
Mädänneen ihmisen muiston haudan äärellä häpäisin
Ikiaikain inhon laskin karitsan orjaa kaitsemaan

Sielustani vie tuo valkeus, saasta ihmiseen syntynyt
Valhein valjastettu sairaus, kurjuus kristuksen kahleiden

Saata ei kristitty saasta enää maistaa elämääni
Enää tahria totuutta kylmäksi jäänyt Jehova

Öiden kammioon kätkeydyin, herrani holviin hautauduin
Rikinkatkun keskeen kuljin, ruumiini syöksi syvyyksiin
Maljaasi vereni vuosin pyhää haureutta pilkaten
Uhrina hornan uumeniin vuodatin vihaa uhkuen

Liekein karaistuna katsoin nauloin lävistettyyn lihaan
Nöyrän huoran heikkoudelle nauroin käteni nostaen
Kirveen, veitsen vereen kastoin vihan, raivon riivaamana

Vanhan portin varjoon painuin, paikkaan etäiseen entiseen
Kätköön kadotuksen kaivoin vuoteen valkeuden lihalle

Tumma tuonpuoleinen tyhjyys, haudankaltainen hiljaisuus
Ei poltetta päivänvalon - ei nyt, ei enää... Ei koskaan !


3. KUOLEMASI

Paina pääsi häpeässä valoon vietelty syntinen
Mitä luulet löytäväsi ikivanhoista valheista
Teennäinen on todellakin onnesi harhaopeissa

Siis surmaa itse itsesi - ethän enää elää tahdo
Miksi muutoin matelisit elämän pilkan edessä

Luontosi kieltänyt lammas, sudeksi sä synnyit kerran
Nyt nöyrryt heikkoutes eteen, kumarrat kuolleen mahtia

Surkeutesi syövereissä mikä olikaan onnesi
Jumalasi johdatusko, tuo tiesi taantumukseesi
Kaste kurjimpiin kahleisiin: sokeuteesi, sairauteesi

Uskosi on silkka uni! Aika uusi on alkava !
Antikristus tuo tuon aamun, jok' on "onnesi" särkevä !
Korppikotkat kiertelevät heikon jumalasi haaskan
Kuolleen tuoksun kutsumana, tuoksun joka sinuun tarttui !


4. IÄTI VIHASSA JA KUNNIASSA

Illan valjetessa valvoin aikaa ja sen alaisuutta
Ihmisyyden ihanteita, ajatuksia, aatteita
Vuorokauden, viikon, vuoden yhä seisoin suojassani
Turhamaisuuttansa tutkin laeistansa loitonneena

Tuhkasta ja tyhjyydestä ihmisyyden näin nousevan
Raihnaisena rauniona ajan hampaissa horjuen
Kärsien, kuolemaa tehden vastasyntynyt vapisi
Kylmenneessä kehdossansa haudankaipuuta huokuen

Synnyinseimellensä syljin, seipään survoin sydämeensä
Arvoinen ei elämänsä koskaan ollut kuvottava
Elon riistin elämästä, roudan haltuun sen hautasin
Saapuvan yön syleilyssä muistomerkkinsä mureni

Kauan olen odottanut koleassa kodossani
Haudan kylmyyteen hyljätyn unohduksiin uupumista
Muistonsa menehtymistä, rikkaruohoja vuoteellaan

Uuden ajan aloittaja, valon voittanut valtias
Ruosteen omat rauhan aurat tulit miekoiksi takomaan
Sarvipäinen sodan paimen, kristityn kuolon kylväjä
Heikon, raihnaisenkin rodun poltettuun maahan polkemaan

Paholaisen kasvonpiirteet ikuistettu isiemme
Muistissa ja maaperässä kaiverrettuna kallioon
Silmissämme yhä siintää kasvoillamme kuvastuen
Sotakutsu kunniassa Saatanan nimeen surmaamaan

Kauan olen odottanut siemeniä surman työni
Yllä kolean kirkkomaan painostava pimeys kasvaa

Tiedä, joka auraan tarttuu, miekkaan tuo mies on kaatuva !

Ihmisyyden irvikuvan, nyyhkivän nykyihmisen
Kahleista olen karannut, etääntynyt elämästään
Kauas kirkkaudesta kuljen näillä pimeillä poluilla
Siemenistä surman työni itää ikuinen kunnia

Kauan olen odottanut koleassa kodossani
Tekojeni temppelissä kristityn kansan kuolemaa
Painostava pimeys kasvaa Paholaisen poikain yllä
Raivossansa roihuamaan, julmuuden tekoon johtamaan

Ikuisuuden aattoiltaan asti kuljen kirkkokansan
Kaatuneiden koristamaa polunvartta pimeydessä
Kauhun kyyneleitä vuotaa seivästetty seimen lapsi
Lopun ajan loistaessa liekeissä kirkon kaatuvan


5. VALA JA LUPAUS

Paljon piilee pimeydessä, sivussa silmän siunatun
Mitä ihminen ei muista, mitä kirjattu ei kirjaan

Sanoihin tuon seivästetyn, oppiin ajan ohittamaan

Pimeyteen verisin piirroin käskymme on kirjoitettu
Ainoa oikea oppi: Ristin kansan on kuoltava !

Arvoton laupias lauma poloinen pelon palvoja
Raukkamainen raihnas mieli ansaitse ei enää elää
Ainoa oikea oppi: Ristin kansan on kuoltava !

Kallon kuvan kalliolle raato naulittiin nauraen
Vertauskuva vajavaisten enteenä edesmenonsa

Sieluttoman riemun sointi täyttää tienoot tulen syömat
Pahansuopa pilkkanauru kaikuu korvissa kuolevan
Kaikki kristinuskon luoma saastaisin valhein siunattu
Yön kylmyyteen kuihtuneena varjoihin hiljaa varisee


6. MUISTO PYHYYDEN LÖYHKÄSTÄ

Vainoista jo vaienneista, joita aika ei armahda
Muisto säilyy sisimmässä suomatta vihan vaipua
Kirkonmiesten kirjoituksin laki väkisin laadittu
Ikivihan, inhon lietsoo synninmustassa mielessä

Toivomatta tänne tuotu harhaoppi heikkoudesta
Valhe vastaan vaistojamme tuskin kuuluisi kotiimme
Papin, piispan pohjolaankin levittämä ristin löyhkä
Silti säilyy sieraimissa murhamieltäni ruokkien

Vakan alta vapautunut viha vainotun ihmisen
Synnin siemenestä synnyn saanut sielu synkän ajan
Koston janon kasvaessa kiron taivaaseen kohottaa
Kirouksensa kaiku kuuluu ylpeytemme raivon yössä

Taakse jäänen synnin taakan kiellämme koskaan kadonneen
Uskonnossa unohdettu yhä harteillamme hiertää
Taakaksi sen tunnustamme, raksaaksi sielun raahata
Vaan emme tähden tekojemme, pikemminkin petoksesi

Kuule, kristus, kiroukseni, kertomaani kuolemasta
Osaksesi omistettu ikeeni olkoon ikuinen
Pyhä piikki lihassani, rakastamani riistäjä
Puolestani piinaa et saa, toimestanipa tuhoudut

Sielustani viedyn silmän takaisin tulen ottamaan
Ruumistani lyödyt luuni kyljestäsi katkaisemaan
Suustani haljenneen hampaan lihastasi lunastamaan
Raiskaamasi ruumiin tuskan tuhatkertaisena tuottamaan

Anteeksi en koskaan anna aikaa, jonka jo anastit
Valta, jolla vielä johdat osaltani on ohitse
Kuule, kristus, kiroukseni ! Kuule, kristus ja kavahda !


7. HALVEKSUEN JA HÄPÄISTEN

Aatoksiini ajan takaa katson karua maisemaa
Pohtien pakana-aikaa, arpea ajan suolaamaa
Katson eiliseen kaukaiseen, maahan pakanain pesimään
Pohtien pohjolan juurten joutuneen kerran häpeään

Herään Hornan kallioilta, häpeä jäytää jylhyyttään
Herään harkitsevin miettein maata pyhästä pesemään
Herään raivon repimänä kappalettani kokoamaan
Kannattelen kirveen vartta polkiessani pyhän maan

Ihmismielen musta lammas niin valkoisissa villoissaan
Tuhkatuilla tasangoilla kyvyttömän kuninkaansa
Poistunutta paimentaan peloissaan katsoo kysyen
Vihan varjon verhotessa autuaan pelkoon Perkeleen

Autuas alistettuna polvistuu pelkoon pimeyden
Kuollut krusifiksi katsoo lammastaan läpi liekkien
Raa'an raivon riivaamana halveksuen ja häpäisten
Hurmeisessa hurmiossa laupiaan lihan läpäisen

Viillot verta vuotavina autuas armoa anoen
Kädet kohti korkeuksia turhaan taivasta rukoillen
Pappisvihan peittäessä pyhän miehen hurmeeseensa
Vaipuu vainaa valheinensa hautaansa hyisten hankien

Routa ruumiin raiskattuna sulkee syliinsä syvyyteen
Kuollut kylmän kukistama katoaa kaamospimeyteen
Sielu syntiä syleilevä surmannut on tuon saastaisen
Henki vihan herättämä vuodatti veren voittaakseen

Teuraskaritsasi tavoin veresi puna verhoaa
Kamaraa johon et kuulu kristityn kiron raiskaamaa


8. VOITTOKULKUMME

Kuolo kaukaa kantautuvi miehen maatuneen maille
Miehen maisen ja taivaisen, tuonen taloilla tuomitun
Pimennoista pakanuuden, perisynnin pihamailta
Vihan virren veisauksen kaiku kolkkona kohoaa

Vihan, vimman ja vitsauksen tuomme tuonelan tuvilta
Murhan, miekan, mustan mahdin viemme valon vainioille
Tiemme taiston tuulten alla kuljemme kohden kuolemaa
Kohden kukistusta kolmen: isän, pojan, pyhän hengen

Päässä paholaisen polun kuolleen katku kruunaa meidät
Katku kuolleen Kristuksenne, katku kuolleen kaikkeutenne
Liekkeihin on lyöty lapsi, surmattu on sen morsian
Iät, ajat ikuisuuteen, Helvettiin ovat hävinneet

Sielu sodan siipein alla synnytetty on surmaamaan
Sotajoukko synkän herran herää hurmetta janoten
Liian pitkään perintö jo puusepän pojan on viipynyt
Viimein koittaa vallan vaihdos, veriteko, valon tuho

Itkuvirsin ikusuuteen luontons' luopiot lankeaa
Kirouksin ja kylmin katsein piestyinä alas paiskataan
Voittokulku vihan vallan, veri vuolaana virratkoon
Valittu, nyt kuollut kansa kadotuksensa kohdatkoon

Päässä paholaisen polun kuolleen katku kruunaa meidät
Katku kuolleen Kristuksenne, katku kuolleen kaikkeutenne
Liekkeihin on lyöty lapsi, surmattu on sen morsian
Iät, ajat ikuisuuteen, Helvettiin ovat hävinneet

Taivaalta tuho tauonnut on, revitty on rauniotkin
Viimein valta viimeinenkin valon lasten on murtunut
Unholaan pois uinuneena, kaiun kaltoin kadonneena
Huorain huone hävitetty, poljettu pahan jalkoihin

Pimeys peittää pihat, pellot ikuisuuteen unettomaan
Valta, voima ja kunnia pimeydelle iän kaiken
Valta, voima ja kunnia kuolemalle iän kaiken !


9. JUMALAN KODIN RAUNIOILLA

Kaiho kylmään kaamostupaan, kotikonnuille kuoleman
Korpinmaitasi kulkemaan kartanoille kadotuksen
Henkimaahan taakse haudan, joukkoon ikuisen johtajan

Vihkiveden vaihtuessa vihaan, vereen ja vahvuuteen
Saattueeseen sarvipäiseen sielu vihittiin veljeyteen
Kuolemaksi kaiken pyhän vihitty olen vuotamaan
Alttareilla sodan annoin sielun sinua seuraamaan

Verivaloin voimassasi sidottu olen saattamaan
Krusifiksin kansakunnan valtaistuimesi varjoon
Murhamielin miekkaan tartun, teräkseen tuonen tapparan
Sodan suuren Jumalalle julistaen julkeasti

Valtiaani valinneena taipaleeni olen tiennyt
Horjuen en harhaan astu, hairahdu en heikkouteenne
Kunnes kuoliaana kaadun kruunajaisiin kuninkaani
Miekkaani en maahan laske ennen ehtoota elämän

Tietä pyhän palveluksen, väärän tiedon taipaletta
Tekopyhäin päällystämää polkua hautaan heikkoutenne
Kulkiessasi kuin kuollut turta tahdoton typerys
Tiedä, että tuomiosi luolissamme on luettu

Kuolemalta kätkettynä, pimeytensä peittämänä
Sieluni on sinetöity merkillä pedon, mestarin
Kämmeneeni kaiverrettu tunnus Tuonelan kuninkaan
Tuleva on tuomitsemaan kädelläni kuolevaisen

Kuihdu, kansa kituvainen, katso, kunniani nousee
Kalmistoista kristikunnan, tuhkistanne, tulestamme
Saattueessa sielujemme kostomme vihaa kannetaan
Meissä viha valtiaamme lihanne ylle lankeaa

Vielä kerran vainajina kristuslapsi laumoinensa
Peittää perimäämme maata ruumismattoina maatuen
Silloin katson kaukaisuuteen, kaiho viimein on kadonnut
Vaihtunut on vanha valta, uusi aika on alkanut !