1. MAAILMANKAIKKEUDEN RAKUUNA

Kun kuulit, että ainiaan täällä istun
Kiersin auringon
Aistin hahmosi
Kun tapaavasi tahdoit hetken jälkeen
Tunsin kuut, tiesin kaiken
Odotan sinua

Kaiversin pintaani salat kosmoksen
Kerroin kuinka niitä hallitsen
Sitä jälkeenpäin kiroten
Sinä minut tänne lukitsit

Kun vapisevin miettein matkaan lähdit
Pysähtyi valo, kääntyi tähdet
Aistin sinut
Kun matkalla siirtymääni mietit
Aineellistin tyhjyyden
Hallitsen sinua

Loin itseni ja loin myös sinutkin
Kaikkeuden laidalta tänne palasin
Sitä jälkeenpäin kiroten
Sinä minut tänne lukitsit

Kun saavuit vihdoin luoksein
Hävisi aika, hävisi vuoksein
Avain tyrmääni olet
Kun laskeuduit polvilles eteeni
Sinut palasiksi revin ja
Ne tuhansiin lukkoihin sovitin

Taas kontrolloin loputonta
Portin kaukaisimmalle galaksille avasin
Maailmankaikkeus ratsunani nyt
Toiseen äärettömyyteen matkaan
Teidät minä täältä vapautin


2. KUOLONVEISTOS

Tässä tuskan tilassa ei enää kärsi katseita
Vuoli elävästä veistoksen - melankolia
Aatteissa kuolinsyy jo valmiina
Tunnottomana hangessa katoaa

Vaella kunnes jänteitä kalvaa
Kuolema luita veistää ja raiskaa
Jälleen jäätyneellä haaskalla
Vanha aarnio illastaa

Askel jälkeen askeleen äänet taivuttaa
Kohti määränpäätä multaa - jääkylmää
Hallanarka makuupaikan vihdoin löytää
Alta kelon ikivanhan ennen ihmisaikaa

Vaella kunnes jänteitä kalvaa
Kuolema luita veistää ja raiskaa
Jälleen jäätyneellä haaskalla
Vanha aarnio illastaa

Lähes vainaa paleltuneilla sormilla kaivertaa
Kuollut kudos kivutta luista irtoaa
Toivotti vastaan röykkiö poismenneiden - tuhatlukuinen

Yö jolloin silmiään ei uskalla sulkea
On yö, jolloin ahdistus raatelee
Yllyttää kylmään korpeen uinumaan
Yllyttää leposijan löytämään - käsillä kaivamaan

Tässä tuskan tilassa ei enää kärsi katseita
Vuoli elävästä veistoksen - melankolia
Hallanarka makuupaikan vihdoin löytää
Alta kelon ikivanhan ennen ihmisaikaa

Vaella kunnes jänteitä kalvaa
Kuolema luita veistää ja raiskaa
Jälleen jäätyneellä haaskalla
Vanha aarnio illastaa


3. THE MONUMENT OF OBLIVION

Total death, total death
The day of doom
Total fucking death

Earth became a silent graveyard
The nameless tomb for us all
No more laughter, no more tears
All erased, even gods they feared

The raging wind whispers through
This monument of oblivion
What used to be the temple of life
Now is just an another
Lifeless rock in the dead space

Total death, total death
The day of doom
Total fucking death

Earth became a silent graveyard
The nameless tomb for us all
No more laughter, no more tears
All erased, even gods they feared

The raging wind whispers through
This monument of oblivion
What used to be the temple of life
Now is just an another
Lifeless rock in the dead space


4. KERRAN IHMINEN, KERRAN KULKIJA

Hävitetty, mutta silti muistissa jokaisen
Henkäys lehtoon päin ja
Vapisee joukosta vanhinkin
Ei tänne eksy kukaan, ei päätön likeeltä kulje
Vain hyytävä riite saartaa seudun ilman sanoja

Kerran ihminen, kerran kulkija
Eloton keho paloina maatuu
Kuinka huusinkaan kun nyljin itseni
Kerran ihminen, kerran kulkija
Eloton keho pedoksi muuntuu
Siirryin luokse primitiivihenkien

Ei versoa kasvisto siimeksessä vainaan maan
Elämä kaikonnut ajan myötä
Vesistä hengettömistä
Ikuisesti jäätynyt järvi
Tuhkainen lumi alleen jäätää
Vain huuto ihmisen peittää alleen hiljaisuuden

Kerran ihminen, kerran kulkija
Eloton keho paloina maatuu
Kuinka huusinkaan kun nyljin itseni
Kerran ihminen, kerran kulkija
Eloton keho pedoksi muuntuu
Siirryin luokse primitiivihenkien

Vain kelo jäällä muistonain kasvaa

Kuinka huusinkaan kun nyljin itseni
Kerran ihminen, kerran kulkija
Eloton keho pedoksi muuntuu
Siirryin luokse primitiivihenkien


5. THE ABSENCE OF FAITH

Right after birth he was baptized
With name they gave seed
Of contrition and shame
Cross on his neck, marked as a slave

Obey
Believe
Worship
Or burn in hell

Venomous though in subconscious
An ideal to rise against
The laws written by man
In the name of imaginary god

Turngoat
Apostate
Punishment
Stoned to death


6. VIHAN YHTYMINEN YKSINÄISYYTEEN

Sieluton luona tyhjän haudan
Harkitsee hiljaa ilmeettömin kasvoin
Kuinka monta viiltoa kädet vielä kestää
Silmistä sokeakin lukee
Kuurokin sanoista erottaa
Taivu hän ei tarttumaan valheelliseen maailmaan

Vihan yhtyminen yksinäisyyteen
Itsetuho takaa vapauden
Kaatuu usko harhoihin
Kun totuus tulee ilmi ken silloin katoaa

Murskasi kylmästi harhan kasvot
Ja mitä tuli elämään, valitsi yksinäisyyden
Kaamean lietteen sisältään ulos laski
Avautui mieli, luomakunnan rajat rikkoi
Äänettömästi käsityksen sisään päästi
Riistää lauma sinua, kääntyneet maahan polje

Vihan yhtyminen yksinäisyyteen
Itsetuho takaa vapauden
Kaatuu usko harhoihin
Kun totuus tulee ilmi ken silloin katoaa

Vihan yhtyminen yksinäisyyteen
Kaatuu usko harhoihin
Vihan yhtyminen yksinäisyyteen
Kun totuus tulee ilmi silloin sortaja kiroaa


7. MUSTAN ROIHUN KANTAJA

Häviää taivas, se kituvan lailla valittaa
Hiljainen luonto haalistuu
Väritön maisema vihdoin levähtää
Yksi henkäys ja huomen on poissa

Ylistin teoillani tätä kaikkea
Kasvoillani naamio eloton
Olen mustan roihun kantaja
Ja olen aina vihannut ihmistä

Tuhkaksi satoisa maa muuttuu
Haihtuu meret lailla pisaran
Hetken huudot ilma kantaa
Kun pelosta jäykistynyt rotu katoaa

Ylistin teoillani tätä kaikkea
Kasvoillani naamio eloton
Olen mustan roihun kantaja
Ja olen aina vihannut ihmistä

Mustan
...Revi ympäriltäsi valheen kylväjät
Roihun
...Heidän raadoistaan totuus kaiva
Kantaja
...Kuoppaa heidät vielä syvemmälle
Olen
...Mustan roihun kantaja

Murtuu kuun pinta, sointi sisintä ravistaa
Repii ääni korvet juurineen
Ei kukaan kyennyt laskemaan
Kuinka monta välähdystä loppuun tarvittiin

Ylistin teoillani tätä kaikkea
Kasvoillani naamio eloton
Olen mustan roihun kantaja
Ja olen aina vihannut ihmistä


8. MISANTROPIA - VAIETTU AJATUS

Kun katselen tätä kaikkea epäuskoni kahdessa merkityksessä
Pohdin olemmeko heitä jotka jo ennen omaa aikaamme
Kirjoitettiin palvomaan kadotuksen tyhjyyttä

Ihmiskunnasta on tullut joukko
Henkisessä irtolaisuudessa hengittäviä petoja
Olisi väärin puhua elämisestä, sillä ollemme luopuneet
Kaikesta sen perimmäisestä merkityksestä.

Ihmistä heikompi on ainoastaan tämän ajan vallitseva moraali
Se on irstauden ylistyslaulu ja pyyteettömyyden katkotut kädet
Se on anteeksiannon, hyväksynnän
Ja hyvän tahdon salpautunut hengitys

Kunhan veri, valuutta ja sperma virtaa, tyydyttyvät hetkellisesti
Tarkoituksettomuuden kehän varjoissa
Kulkevat epäinhimillisyyden ruumiillistumat

Olen aikani kuva
Häpeän paino harteillani hukkumassa alas tyhjyyden syvyyksiin
Silti vielä kurkotan kohti pintaa ja alati himmenevää valoa
Yritän kunnes voimani ehtyvät tai katoan

Elintilastamme on tulossa epäjumaluuden
Ja itsejumaluuden viimeinen sotänäyttämö
Se on kuin olemukseensa tyytymätön kaksipäinen peto
Tahtoisi purra poikki toisen kaulansa

Olemme jo eksyneet alati kapenevalta tieltä kohti lopullisuutta
Jossa syyllisyys palaa kekäleinä ja
Armon anelu nousee nokena korkeuksiin

Ihmistä heikompi on ainoastaan tämän ajan vallitseva moraali
Se on irstauden ylistyslaulu ja pyyteettömyyden katkotut kädet
Se on anteeksiannon, hyväksynnän
Ja hyvän tahdon salpautunut hengitys