1. HAOVVAN TAKKOO

Kävelen pitkin synkkee polokuva kylymänä syksyn yönä
Hiekka rahisoo kenkien alla, en ou viikkoon mittää syönä
Hautuumua eessä siintää ja lepakot sen yllä liitää
Pumppu hakkoo kahtasattoo, vieläköhä ruumiita riittää
Haovvan takkoo
kuuluu iänijä houkuttelevia,on pakko männä kaevamaan
Haovvan takkoo
ruumiit minulle huutelloo,on piästävä ihmislihhoo maestamaan
Hautuumua usvassa leppee, on joku sen tehnä isolle mäelle
Nyt alakaa jo mielj´seota, pitäsköhän männä kottiin käjelle
Ei ou ilimassa mittään iänijä, vuan nyt rautaportti kolahtaa
Voe vittu alako pelottaa ja paska housuun kohta valahtaa
Tekköö mielj´immeisen lihhoo ja etin sopivan haovvan
Ei ou mittää millä kaevoo, vuan onneks löysin sorkkarauvvan


2. VERJMIES JA LISKOTYTTO

Kun peittyy kuopijon taevas mustaan piliveen
Sua verj'mies nuamalleen tappajan ilimeen
Kun loppuu veen tulo joka ikinen kerta
Alakaa kala sen käjessä rykiä verta
Ja näen alakaa kuolonretki hirvee
Männöövät halliin ja pöllivät kirveen
Verjmies kirves käjessä ympärillesä kahtoo
Ja kaekki jotka vastaan tulloo se hetj' lahtoo
Myös toesessa piässä hallia kää muutos kaahee
Kun liskotytön punaset silimät aakee
Jo murtu liskotytön alla kivinen jalusta
Se hyppäs alas ja tarttu verjmiehen kalusta


3. VIITAKEMIES

Mustassa mullassa matojen kanssa elävältä mätäne
...Vittu, eekö lie lähettäne
Viitakemies hirmunen ruahoo vanahoo ukkoo
Ruahoo tuon raakan helevettiin, olj´syönä myrkkykukkoo
Viitan helema lepattaa, kun tuo synkkyys raskaasti astuu
Liippa kirkuu ja viitake heiluu, kaikkialla elämä lakastuu
Astu synkkä mies sissään,valtas hilijasen pirtin
Löen miekan talonpoijan issään,suoliisa sen hirtin
Äetin vanahan,vaemon ja lapset kaevoon heitin
Talonpoejan ihtesä tervapaassa keitin
Viitakemies, kun kuoleman messias punnoo nuoroo
Viitakemies, alakaa elämän viiva näyttää suoroo
Viitakemies, kuuntele kuolemanenkelten kuoroo
Viitakemies, jonossa kuolevat sielut oottaa vuoroo
Ajomies hilijanen ohjoo mustia ruumisvaunuja
Kalamojen piällä peittona vuan verisiä ruanuja
Tuo huppupäenen paska väkijoukkoon ryntää
Pirut riekkuu ja kirkuu, tuas leppä lentää


4. RUTTONALLE

Eli savon synkissä metissä saeras ja irstas olio
Olj'sen nimi ruttonalle, kuppanen otus ja sillä olj'polio
Myös ruttoo se ympärille levitti ja omia paeseita puhko
Mädät olj'hampaat sen suussa ja elämä yhtä tuskoo
Ruttonalle, pitkin mehtiä vaelteli ja turkki paskassa eleli
Ruttonalle, joetaen tauteja omisti ja haesj' sen henki kovasti
Ruttonalle pitkin mehtiä hyppi ja paskalla pusikoessa kykki
Olj' pervo tuon otuksen mielj' ja ussein paskanen sen kielj'
Kaekki mualiman tauvit omisti, se niillä ihteesä somisti
Ja kasvo sen vehkeessä sienj',vaekka se oljkin vitun pienj'
Vuan kerran yhtenä päevänä tulj' nallen elolle loppu
Kun paese kasvo sen piähän, ni tulj' sille kova hoppu
Se paeseen kynsilläsä puhko, vuan samalla sen piä räjähti
Ja siihen loppu elo nallen ja koko homma hetj' kärähti