Turmion Kätilöt : Technodiktator

Industrial Metal / Finland
(2013 - Osasto-A)
Saber más

Las palabras

1. SILMÄT SUMEAT

Pöytä on katettu ja malja valmiina yhtälön nielemään
Pöydän päästä päähän malja kulkee ja päät pölkylle asetellaan
Oikeus ja kirkonmiehet kätensä nyrkkiin puristaa
Eikä vaikene enää kukaan, ovat silmät sumeat läksynsä lukeneet
Läksynsä lukeneet

Ja nyt neidolta ranteet auki, sillä sinut valetaan uuteen Uskoon

Ei sydän lyönyt veri jäähtyi eikä virrannut
Lumienkelin viimeisen oli raato kohtuun muodostanut
Paloi halusta nousta pois kun siihen kuollakaan ei voi
Syntyi uudestaan maailmansa kostamaan
Maailmansa kostamaan

Äidinmaidon myrkyttäjä, abortti elämäntehtävä
Sinä lämmön ja turvan ansaitset, persebunkkerin
Äiti Mengele puoliksi sinulle ja aatulle lypsää
Isien sotilaat toimii ja kansamme on kohta kypsää

Ei sydän lyönyt veri jäähtyi eikä virrannut
Lumienkelin viimeisen oli raato kohtuun muodostanut
Paloi halusta nousta pois kun siihen kuollakaan ei voi
Syntyi uudestaan maailmansa kostamaan
Maailmansa kostamaan

Silmät sumeat läksynsä lukeneet
Ja nyt neidolta ranteet auki, sillä sinut valetaan uuteen uskoon


2. ANTAA PALAA

Mielenne mehevä ja altis
On viagralla tuettu etukeno
Lehdissä raikaa huorien huudot
Himon helteissä, helmat ylös ja hymyt esiin

Täällä haisee elämä
Tekemisen tuottava lopputulos
Uskotko vaikka kukaan muu ei usko
Astutko vaikka maa altasi pettää

Antaa palaa, tuli nuolee sääriäsi
Antaa palaa, jos on kerran palaakseen
Irvikuvaksi itsensä loi, sen saastaisen totuuden
Onko parempi sitoa, vai olla sidottuna elämänviisauteen

Munat suuhun ja pekonit perään
Promillet ylös ja housut alas
Runko mutkalla, suoli suorana
Sätkään kipinää ja potkua pulloon

Kävelevä katastrofi, konttaava kuoleman orja
Yksi toisensa jälkeen maahan kaatuu
Olet sairas idiootti, sadistinen sika
Hanuriin raketti ja kuuta kohti

Antaa palaa, tuli nuolee sääriäsi
Antaa palaa, jos on kerran palaakseen
Irvikuvaksi itsensä loi, sen saastaisen totuuden
Onko parempi sitoa, vai olla sidottuna elämänviisauteen

Antaa palaa
Antaa palaa
Irvikuvaksi itsensä loi, sen saastaisen totuuden
Onko parempi sitoa, vai olla sidottuna elämänviisauteen.


3. NIMI KIVESSÄ

Niistä metreistä jotka on tuttuja, joiden haavat vielä vuotaa
Pelkääjän paikalla matkani jatkuu, ehtooksi kääntyvän elämän
Sivuluisussa kuilusta kuiluun, kulkijan askel harvenee
Ja köli on pystyssä hautaan asti, kunnes kuihtuu ja anelee

Jos sinä olet portto, minä olen perverssi
Kummatkin vehkeet toisella pilattu
Sylje suusi puhtaaksi, perkeleesi maahan
Se nousee ja sinusta kasvaa tuhoksi elämän

Nauti raivosi heteistä
Pirullisuuden siemen kylvä

Ruumin holveissa eksynyt sielu, mustaan veteen saatetaan
Kylmiä kehoja kevääseen asti, kapaloituna hautaan asti
Ruumiin holveissa eksynyt sielu, mustaan veteen saatetaan
Jos tahdot voit olla valittu tai hakattu, nimeksi kiveen jää vain kerran

Veresi toisen verestä
Murtuu luu, murtuu toinen
Elämästä köydet kudottu
Verellä virka väännetty
Selkärangasta vipuvarsi

Toisensa kohtaavat, rietas sekä hengetön
Vaihtuvat katseet tyhjät pettyneet
Yhdeksi kietoutuvat kaksi epäkelpoa
Kaiku kutsuu rajan takaa

Ruumin holveissa eksynyt sielu, mustaan veteen saatetaan
Kylmiä kehoja kevääseen asti, kapaloituna hautaan asti
Ruumiin holveissa eksynyt sielu, mustaan veteen saatetaan
Jos tahdot voit olla valittu tai hakattu, nimeksi kiveen jää vain kerran


4. PYHÄ MAA

Jalkovälisi on mammonaa, pankkikirjasi kirkkoveneitä täynnä
Miltä nyt maistuu raha ja valta, kun luitasi keräät lattialta
Enkelit tyhjää ruumista valvoo, sieluasi pikimustaa
Ja siihenkö aioit luottaa, että maailma lisää sinunlaisia tuottaa

Polkusi tervaat, uhraat hengen, isän pojan ja nyrkin nimeen!

Raskaan metallin Rambona juoksen yli Sumatran synkän yön
Sinut rautakangella seivästän ja kyrvällä naamaan lyön
Minä olen Nykänen, Frederik ja Halme. Murhamies sekä Olof Palme
Antenneissa lähetys muukalaisten, foliot hattuun ja oliot vittuun!

Nyt on petturin perseessä kengän jälki, vasikan otsassa luodin reikä
Jos kana ei muni, eikä kukko laula, seurauksena katkeaa kaula

Menköön kaikki, lähteköön järki, aulaasi kutittaa veitsen kärki
Pienellä ranneliikkeellä, ei huolet paina eläkkeellä

Jalkojemme alla on pyhä maa, jossa elävä toisen kivittää saa
Pakkokaste, päivärukous, itkumuurilla kyynelten putous

Raskaan metallin Rambona juoksen, yli Sumatran synkän yön
Sinut rautakangella seivästän ja kyrvällä naamaan lyön
Minä olen Nykänen, Frederik ja Halme. Murhamies sekä Olof Palme
Antenneissa lähetys muukalaisten, foliot hattuun ja oliot vittuun!

Jalkojemme alla on pyhä Maa, jossa elävä toisen kivittää saa

Raskaan metallin Rambona juoksen, yli Sumatran synkän yön
Antenneissa lähetys muukalaisten, foliot hattuun ja oliot vittuun!


5. JALOPIINA

Helvetin pyörä pyörii, ratas toista pyörittää
Mekaanisen mielen nivelet rappeutuneina natisee
Aivot ohjaa päätöntä ruumista päättymättömiin ongelmiin
Jäljet on tulleet jäädäkseen, ruho rutosta sinertää

Kosteat oli kestit ja ihan järjetön jäläkipyykki
Kulmahuikasta pullon pohjaan, kun se kone ei hyydy koskaan

Vastatkaa herjaani
Tai kohta laulaa revolveri

Polje, polje, tätä pirun pyörää
Kunnes kipinät sinusta sinkoaa
Ja kaikki se katoaa, mistä ikinä syntyikään
Kuoppaan heitetään, piiloon peitetään

Jossain siellä missä yö on ikuinen
Kyyneleet voi piilottaa
Synnin synkkään silkkiin, kasvonsa kietoa
Hukkua kauneuteen, haihtua ikuisuuteen

Susilaumoina sakasteissa, hiipii mieleen muistuttamaan
Pakenee se paha juuriaan, yrittää ylemmäs nousta
Ei huomaa, maailma mukana nousee, kaukana on se kaivattu
Poissa koko järjestelmä

Kun karnevaalit on käynnissä ja viinaa kasakat keittää
Moskova - Pietari taksilla voi pillurallia heittää

Vastatkaa herjaani
Tai kohta laulaa revolveri

Polje, polje, tätä pirun pyörää
Kunnes kipinät sinusta sinkoaa
Ja kaikki se katoaa, mistä ikinä syntyikään
Kuoppaan heitetään, piiloon peitetään

Jossain siellä missä yö on ikuinen
Kyyneleet voi piilottaa
Synnin synkkään silkkiin, kasvonsa kietoa
Hukkua kauneuteen, haihtua ikuisuuteen

Vastatkaa herjaani
Tai kohta laulaa revolveri.


6. ELÄVÄ KONEEKSI

Vahvana nousee vuoren lailla, hallitsee lasta pakenevaa
Kasvatus alla nyrkin, saa itseään katumaan
Lyötynä maahan, ei kuunnellut kukaan
Leikeistä pois ajettu, eivät halunneet mukaan

Petitte luottamuksen, annoitte olettaa turhaan
Koneeksi elävä muutettu ja nyt ohjelmoituna murhaan
Kuka pedoiksi teidät kruunasi, miksi haluatte että kärsin
Koneeksi elävä muutettu ja nyt ohjelmoituna murhaan

Ikiroutaan raiskattuna auringon laskussa palelee
Kerran niin kaunis ja viaton, on nyt hiljaa ja kuuntelee
Pelkään sinua, pelkään minua
Mitä minä en pelkää, sitä ei ole olemassakaan

Petitte luottamuksen, annoitte olettaa turhaan
Koneeksi elävä muutettu ja nyt ohjelmoituna murhaan
Kuka pedoiksi teidät kruunasi, miksi haluatte että kärsin
Koneeksi elävä muutettu ja nyt ohjelmoituna murhaan

Pelkään sinua pelkään minua
Mitä minä en pelkää, sitä ei ole olemassakaan


7. REHTORI

Kellarin lattialla istuu, kieli on kuiva ja hengitys tiheä
On taas aika unohtaa lääkkeet ja yläpaineet räjähtää
Piika sisään ja päälle essu, korvissa raikuu musta messu
Emäntä kirnuaa, eikä tunne tuskaa, pimeydessä verikin on mustaa

Ihminen asennettu toisen sisään, kellokortista aikaa lisää
Ainoa eroni on testosteroni ja taipumus tuottaa pettymyksiä

Pakkopaidat pois kätilöiltä, liikkuvat taakse ja laukaus
Kun rehtori on liekeissä, hirviöt eläköön enkeleissä

Saastaisen vainun saattelemana
Firman miehet astuvat sisään
Laukeat lakanoihisi
Kun koneistosi rasvataan

Pakkopaidat pois kätilöiltä, ihminen asennettu toisen sisään
Liikkuvat taakse ja laukaus, ainoa eroni on testosteroni
Kun rehtori on liekeissä, liikkuvat taakse ja laukaus
Hirviöt eläköön enkeleissä,, ihminen asennettu toisen sisään.

Kuinka kaunis onkaan katse totuuden
Sinut valmistellaan kaikki muistamaan
Nyt sinäkin voit olla yksi meistä
Joilla on taipumus tuottaa pettymyksiä

Pakkopaidat pois kätilöiltä, ihminen asetettu toisen sisään
Liikkuvat taakse ja laukaus, ainoa eroni on testosteroni
Kun rehtori on liekeissä, liikkuvat taakse ja laukaus.
Hirviöt eläköön enkeleissä, ihminen asetettu toisen sisään.

Tomuksi teidät on tarkoitettu
Piiskalla pois piestäväksi
Aatteet sarjaan kytketään
Suurta kansaa kasvattamaan


8. BEIBE

Ei kaipuun katku häviä, ei vaikka huomisen kuvittelen
Itken vaikka kyyneliin hukut, huudan vaikka hajoat
Juoksen enkä sitä kiinni saa, on ajojahti jokapäiväinen
Kuolema meihin kajoaa, kaltaisekseen värittää

Beibe!
Huudan sinua palaamaan
Entä jos muistot katoaa
Mitä sitten jos ääneni unohtuu

Beibe!
Huudan, älä pimeyteen katoa
Meidät valkoisiin liinoihin kääritään
Yhteiseen arkkuun paketoidaan

Revin ruotoni hajalle, pikku pirujen pihamaalle
Niin kuin lapsi lohtua kaipaa, eikä ymmärrä kysymystä
Hiljaa vaikeroiden, mitä voisi rakastaa
Kyyneleet vereksi muuttuu, kiduttajan koura sydäntä puristaa


9. TO BE CONTINUED ACT 1

En huuda jotta kuulisitte, huudan koska käsken
Käsken teitä uskomaan, jalkojani nuolemaan

Technodiktator
Diktator
Diktator
Diktator

Sinä anelet konttaat ja matelet, nurin niskoin ja jänteet poikki
Anelet ja valehtelet, nyt luulot pois luovuttajilta
Emme halua kusipäitä katsoa, mulkkuja muurata vaakasuoraan
Aikuiset miehet pienissä vehkeissä oman käden kautta euforiaan

Jos mies ei mahdu itsensä sisään edes sisäelin kerrallaan
Silloin vika on miehessä eikä elimissä ja ulkokuori vaihdetaan
Pyrstöt pystyssä neitokaiset saa elimet kilpaa seisomaan
Liha on lihaa vaikka ihmisestä ja sitä tässä ajetaan

Technodiktator
Diktator
Diktator
Diktator

Sinä anelet konttaat ja matelet, nurin niskoin ja jänteet poikki
Anelet ja valehtelet, nyt luulot pois luovuttajilta
Emme halua kusipäitä katsoa, mulkkuja muurata vaakasuoraan
Aikuiset miehet pienissä vehkeissä oman käden kautta euforiaan

Olen murhannut itseni, takonut turhaan
Jalkani ei tahdo jaksaa, eikä tahtoni kestä
Mikä lie, mistä tullut, eksyttäjältään tietä kysyy
Sinä olet syyllinen, suruni sisälläni on ja pysyy

Technodiktator
Diktator
Diktator
Diktator

Holokaustin häivähdys havaittu, tanssiaskelin kohti vannesahaa
Sytyttäkää alttarit tuleen ja Herra päänne kaljuksi silittää

Technodiktator
Diktator
Diktator
Diktator

Hulluuden orkesterissa on tahtipuikolla pahat tapansa
Säveltaiteen maisteri muusaansa komerossa kurittaa

Palabras añadidas por Mozartnoir - Modificar estas palabras