Elävän kuoleman rukoukset ovat

nousseet kaikkien kuultaviksi.
Jälleen arkut ovat kantava kohduissaan
mädänneiden saastaisia raatoja.
Riutuva liha on itkevä itsensä kuiviin,
elämän liekin sammuessa ikuisuuden
kylmään yöhön.

Marrastuuli on kantanut merkkinsä
näihin murheen päiviin,
joina kellot ovat pauhaava kuolleille.

Ensilumen peittäessä maan,
mädän katku on hukuttanut kaiken alleen.
Enää vain Kuu on valvova
näitä tuhansien öiden hautajaisriittejä.





Vala Kadotuksen Kärsimyksille

Sarvet ovat nousseet horisonttiin
tänä synkkänä päivänä.
Niin ylhäältä, kuin myös alhaalta,
Kadotus on oksentava hirveytensä
sielujemme tuskaksi.

Kuin Mustan Surman paiseet,
merkit ovat kaiverrettu ihollemme.
Tässä kuoleman hetkessä
kärsimyksellä valmistamme tiemme
yhdeksi Syvyyden kanssa.





Kruunatun Käärmeen Kitaan


Hiljaa ovat taivaat aukeneva-varmasti on maa murtuva
Syvyyden kylmyys-elämän aurinko yhtyvä
Käärmeen noustessa ihmiskansojen ylle.

Viini maljoissa on viimein kääntynyt vereksi,
leipä kituvaksi lihaksi.
Mustat siivet kannattelevat jälleen
Syvyyden Käärmettä.