1. IKIYÖN LIEKIT

(instrumental)


2. KUN PUHUI MYRSKYN HENKI

Puhui myrskyn henki kerran
Haihtui toivo,
Kuihtui elämä rakkauden herran.
Kertoivat rumpumme sotaisaa viestiään,
Viestiään niin kuoleman kylmää
Kylmää kuin teräs miekoissamme
Jotka karaistut on mustassa tulessa,
Saivat sielun voittamattoman vihan
Ja loputtoman tuhon.
Ei auta rukous Jumalan pojan,
Käy tiimanne vähiin.
Miekan iskumme
Kristuksen karitsain valkoisiin kauloihin
Joutuivat kansat vapahtajan
Nyt vietäviksi mustan myrskyn

Puhui myrskyn henki kerran
Haihtui toivo,
Kuihtui elämä rakkauden herran.
Kertoivat rumpumme sotaisaa viestiään,
Viestiään niin kuoleman kylmää
Kylmää kuin teräs miekoissamme
Jotka karaistut on mustassa tulessa,
Saivat sielun voittamattoman vihan
Ja loputtoman tuhon.
Ei auta rukous Jumalan pojan,
Käy tiimanne vähiin.
Miekan iskumme
Kristuksen karitsain valkoisiin kauloihin
Joutuivat kansat vapahtajan
Nyt vietäviksi mustan myrskyn

(Jää merkki ikuinen hakattuna kiveen, kun mursimme Kristuksen heikkouden kahleen)


3. NOITATULEN VARTIJA

Nouskoon liekkimme yhä korkeammalle,
Nouskoon taivaaseen asti.
Polttakoon tuhkaksi taivaan valtakunnan,
Polttakoon kristuksenkin.
Tultamme ruokimme ihmisluilla valkeilla,
Jotka tuntemattomien ovat.
Ovat liekkimme nuo sammumattomia,
Ja kuin miljoonat käärmeet,
Lyövät ne ylös yhä tummenevaan yöhön,
Käyden työhön, synkkään.
Kiihkossaan kuin etsien syliä
Huora neitsyt marian.
Janoen sieluja pelastukseen uskovien.
Läpi holvien, läpi porttien,
Läpi käytävien pitkien ja pimeiden,
Käyn torniin suurimman taikuuden,
Josta kaiken tämän näen,
Olen vartija noitatulen.
Vihdoin iskun viimeisen,
Antoivat henget noitien,
Kun oman legioonaansa liittyivät,
Aseinaan ukonvasamat, kuolemaa kylvävät.


4. HELVETIN PAJASSA ON MIEKKAMME TAOTTU

Katsoi kaksi heitä kaukaiseen taivaanrantaan,
Näkyi mailien päästä hehku.
Etsi yksi heistä totuuden siementä,
Routaisesta maasta, sitä löytämättä.
Katsoi kaksi heistä kuin lumottuina,
Tuota lähestyvää myrskyä.
Oi kuinka aukoivatkaan tietä miekat,
Ilmassa viuhuen ja sokaisten,
Kaiken mädän elämän pyyhkien.
Perin oli verinen tuo kohtaaminen,
Kaulojen ja miekan teräksen.
Lailla poltettujen kirkkojen,
Poistui iäksi aamunkoi hyvyyden.
Talven ainaisen vain muassaan tuoden,
Alla lumien levon suoden.
Poistuivat kaksi heistä mukana joukkojen.
Ei auttanut usko korkeampaan pyhyyteen
Totuuden siemenen etsijää,
Vaan mustaan syvyyteen,
Syöstiin kera synnittömien.


5. KUOLEMASI MINÄ OLEN

Olin läsnä kuolemasi hetkellä,
Koko elämäsi ajan olin siinä.
Vihdoin löysit minut, varjostasi,
Joka sinua iäti seuraa.
Olen se, joka sai kyyneleesi virtaamaan.
Olen se, joka sai sielusi suremaan.
Olen se, jonka tiesit tulevaksi.
Olen se jota odotit ja pelkäsit,
Muttet halunnut tavata.
Kuolemasi hetkellä olin läsnä,
Sillä se minä olen, kuolemasi.
Hautakiveesi on hakattu merkkini.
Minä päätin elosi pituuden.
Kaikki elämäsi aamut kaikki päivät,
Kaikki yön yksinäiset hetket, olin siinä, vierelläsi,
Verhoutuneena pimeään,
Sinun tietämättäsi.
(Henkesi minulle kuuluu ikuisesti,
Sillä se minä olen, kuolemasi.)